Iski hurja nuhakin, sain heti antibiootin, minulla tauti menee heti poskionteloon. Kurja olo niinpä kirjoitan vielä sivulleni jotain mukavaa. Myrskyää ulkona ja niin yksinäistä kun armaani on Kuopiossa. Tyynyistä rankentelen muhkuran viereeni, jos vaikka uskoisin yöllä feikki kumpuun, heräillessäni noihin hiki kohtauksiin.

Innostuin neulomisen sietämättömän keveyden luovuudesta. Ajattelin inspiroitua tekemään pehmolelu lepakon. Tietysti ensin on tehtävä tyttäreni sukanterät valmiiksi, toinen on tehty ja toinen työnalla. Piirsin lapsen ruokalappu kaavan  vanhasta lapusta ja etsin kankaita. Voimaton on olo, jäi kankaiden etsintäkin kesken. Ehtiihän sitä sitten, kun on tauti asettunut. Löysin aivan ihanan pehmolelu seepran mallin. Ohje on vaan jotenkin oudosti kirjoitettu, eikä ole lankaa josta nyt voisin alkaa tehdä tuota lelua. 296363.jpg

Lehti on ikivanha BWT vuosilukua ei ole painettu, arvaan 70-lukua. ÄRRÄlLLÄ on niitä myyty hintaan 21,50 mk todella kallis niinä vuosina.

Ulla lehti kieltää ohjeiden käytön myyntiin ja ohjeiden linkityksen omalle sivulle. Olen joskus tehnyt neuleita myyjäisiin ja löytänyt kirppikseltä sopivan neuleen, josta ohjeen olen ottanut. Mistä ihmeestä voit tietää, onko se joku ohje, joka on suojattu.

Voinko siis omia lehtiäni laittaa ohjeineen netti sivuilleni?  Niinpä  niin, kuka sen kertoo minulle teenkö nyt kaamean rikoksen? Voinhan muuten  ohjeita vaikka sähköpostissa. Olen neulonut elämäni aikana paljon myyjäisiin MYYNTIIN. Partio myyjäisiin Latinanluokan Rooman matkaan myyjäisiin jne. Ush nyky meno on kummallista, ymmärrän jos joku ottaa rahaa ohjeesta, mutta että ohjeesta tehtyä tuotetta ei voi käyttää myyntiin? Neule voi kiertää ihmiseltä toiselle, ja kas sitten joku ihastuu tekee joulumarkkinoille myytäväksi.  Eivät kaikki neulojat tiedä ullasta, mielenkiintoista, koska neuleita tupsahtaa väistämättä myyntiin joskus. Näinpä hyvän tossun lankakaupassa näytillä silmäilin ja autossa sitten kirjoitin mallin muistiin. Pitäisikö tekemiini ullaneuleisiin laittaa pesulappu, (ullanmalli ei saa kopioida) ettei joku joudu vaikeuksiin tulevaisuudessa. Tietoa kaipaan julkaisu asioissa kommetteja kiitos!

KAUNIS KIITOS KANNUSTUKSESTA kyllä se auttaa, jollakin tasolla aivan valtavasti. Tosin syövän kanssa on aina yksin, yksirintaisena. Uskomattoman vaikeaa olla jotenkin puolikas ja naiseuden tunne on AIVAN kadoksissa. Pelko jäytää, mihin se ehti levitä kainalosta, missä kasvaa soluja vai tehoaako lääke. Nyt kuitenkin keskityn paranemiseen tutkiskelen sitten miten löydän naisellisen viehätysvoimani uudelleen. Ehkä se on sukankutimien ja lankojen alla ;) Aivan vääränlaisia ajatuksia keskellä yötä, siis ajattelen teitä kaikkia ihania ihmisiä ja kannustuksia. Olette aurinkoja!