Suurtorin Wanhanajan joulumarkkinoilta voi pujahtaa hiljaisuuteen luostarikujalle, joka aikanaan nimensä mukaisesti johti luostariin. Nykypäivänä kujan päässä on aboavetus museo ja kohta myös suunnitteilla oleva penninsilta.

 

Kaarina kylämäki aivan Turun rajalla on elävä museo siellä 50 ja 60-luvun elämää eletään nyt joulua valmistellen.

 Aiemmin on ollut pihanavettassakin eläimiä, emme ehtineet sinne tutustumaan tällä käynnillä. Täällä isossa navetassa oli myyjäiset.

 

 

Talon kammarissa oli esillä on tavaroita joita tuona aikana lapset saivat joulupaketeistaan.

Virkattu pallo sisällä kangassilppua!

 

 

Suosittelen tutustumista Kylämäen joulunvalmisteluun!