Uusi vuosi alkakoon nyt vähän erilaisissa merkeissä, kuin neuleissa. Eteeni osui purkki se toi mieleen

lapsuuden.  Isosiskoni käytti tätä uutuutta hiuksiinsa ja minä katselin tarkaan.

 

Mikä olikaan tuon kampaushyytelön koko nimi, annoin teille apuja liiankin paljon.

 

Nostalgia

Joskus oli myynnissä jopa kuivapesu pulveria hiustenpesuun ja minä olen sitä kokeillut sekä perunajauhopesua.

Nauran hihittelen muistellessani aikaa, eivät ne minun hiukseni puhdistuneet kummallakaan keinoin. Nuoremmille lukijoille ihmettelyn tueksi kerron, ettei monellakaan ollut hiusten kuivaajaa. Pyyhe ja ravistelu ja joskus kyyneleet (eivät muuten auttaneet) kun

pitkä tukka ei kuivunut toivottuun aikaan.

Hups miten paljon on tapahtunut minun lapsuudestani tähän päivään. Pappani syntyi 1800-luvun puolella ja

kuoli 1987  94-vuotiaana hänen aikanaan oli vielä suuremmat muutokset.

Kiintoisaa nähdä kuka tietää vastauksen.

Kiitos uuden vuoden toivotuksista kommentit aina niin ilahduttavat minua.