Laamasukat on tehnyt intiaani, jossakin Perun vuorilla. Sukat ovat matkanneet teekkarin latinalaisen amerikan kierroksen tuliaisina, kotona odottavalle tyttöystävälle, joka ihastui sukkiin ikihyviksi. Nykyisin ne ovat matkanneet Tuhkolmasta äidin luo parsittaviksi Turkuun.  Nyt on todellakin pohja parsittu loppuun ja on aika korjata ikäätymisen merkit. Äiti, siis minä kudon noihin tyttären rakkaisiin sukkiin kokonaan uudet terät. Jopa vartta on parsittu lanka on niin pehmeää laamanvillaa. Taidan kopioida sukan kuvioit itselleni muistiin. Yllätän siis tyttäreni joskus ihka uusilla sukilla, joissa on samat kuviot. Tässä siis tarina Tuulian sukista Tuulille :)

Parhaillaan kudon pitkiä saapas sukkkia isolle miehelle. Pohkeen koko on lähes yhtä suuri kuin reiteni. Sukkapuikot pitäisi olla pidemmät ja pienoinen ongelma, että nilkkahan on suhteessa aina kapea. Jousitinta 2o 2n pitäisi kaventaa ja miten se onnistuu niin että on vielä hyvännäköinen. Joulupukin konttiin tulevat kuitenkin valmiiksi :) ainakin yritän.

Flick palveluun olen tallennellut kuvia ja nyt alan tapella linkin teon kanssa tosissaan. En osaa laisinkaan noita kommervenkkejä. Sitten nähdään onnistuinko.

Sytostaatti uupumuksen toipumisaika menossa ja olen kutonut taas muutaman parin pikkuisia lasten sukkia. Huomenna menen maalle ja maalailen jos jaksan harakkakartanoani. Verkotan ainakin uudet ihanat omenapuuni, ettei puput ja peurat rouskuta niitä hengiltä. Taidan peittää uusien luumupuiden latvukset harsolla, on siinä kyläläisillä kummastelemista. Tämän kertainen tiputus meni aikalailla hyvin, en tuntenut kuolevani sitä tavanomaista kolmea päivää. Viimeinen eli kuudes kerta ja sitten on sytostaatit tiputettu tältä erää. Huomisistahan emme tiedä ja miten onnekasta. Onnellista elää tässä päivässä kaikkien huolien ja ilojen keskellä.