Tänään  on hiljentymisen päivä kuolleiden muisteluun pyhitetty. Usein unohtuu elämän rajallisuus, enää eivät hidasta arjen matkatekoa ja muistuta rajallisuudesta edes ruumisautot tai hautajais saattueet.  Nuoruuteni aikoina ei saanut järjestää tansseja vainajien muistopäivänä, kaikki oli totaalisesti kiinni.  Nyt ovat tavat muuttuneet biletetään olan takaa ja vainajatkin ovat tosi kiva juttu. Ihanaa on vielä pelotella muksutkin niin, että koko elämänsä muistavat pelotus kammotukset.

Niinpä niin, itse muistan tulleeni vähäisenä tyttönä kotiin kaverin luota naapuri kadulta illalla. Juuri silloin iski sähkökatko, puoli kaupunkia oli pimeänä, kotikadulle tullessani joku tuli vastaani taskulampulla katua valaisten. Setäni oli lähtenyt ulos taskulampulla varustautuneena, siinä pimeässä hän sitten näytti kasvoihinsa valoa, jotta en pelästyisi.  Just juu, vieläkin muista miten pelästyin, naamahan ei ole kovin nätti, kun alhaalta sitä valaisee. Onneksi ei ollut halloween pelottelu kulttuuria minun lapsuudessani.

 

Kuolemastahan ei saa puhua, mutta kuitenkin puhun tai siis kirjoitan.  Kun on rakkaita ihmisiä kuollut monta, haluaa joskus muistella heitä kaikessa rauhassa, onneksi sille on varattu erityinen päivä. Minua ei kuolema biletytä yhtään, kun melkein koko suku on kuollut.  Kas, sitä nykypäivänä lukee lehdestä ties minkälaisia kiertoilmauksia kuolemasta. Kuolleita kohdellaankin epäkunnioittavasti ruumisautot ajavat kuin rallikuskit, tulee mieleen roskien kuljetus.  Ikkunoita ei autoissa ole, ettei vain arkkua näkyisi ja lamppujen päällä ei ole myöskään enää pieniä lippuja.  Vauhtihan ei liikenteessä saa hidastua ja järkyttäisihän, se kun ikkunasta näkyisi pomppivat kukkalaitteet arkunpäällä… Kulttuureissahan on erilaisia tapoja kuitenkin arvostus on yhteistä.

 

Itse vietin aamupäivän hiljaisuudessa.  Tietysti myös neuloen ja kuunnellen päivään sopivaa klassista. Huomenna jos voi,n olen metsästämässä suppilovahveroita täällä vieraissa metsissä Savon maalla. Pieniä sukkia ja lapasia on neulottu sekä unohdettu kuvailla valmiita. Tänään sentään otinkuvan, jossa on lemppari mukinikin, heh marttakannatus-muki.

Italialainen aloitus, tavalla jossa ei virkata mitään aloitus ketjua on nyt opittu ja sujuu ongelmitta. Olen aivan rintarottingilla tästä taidosta.