Kone on tänään huollossa ja niin minäkin huollan henkistä jaksamista. Menemme maalle. Matka on oivallinen kudontasessio, vaikkakin maantie on kolmasosan matkaa huono ja täristää silmukat saattavat pudota.

En voi kovin huonosti, silti jotenkin ei kovin hyväolo. Kainalo tuntuu vähän turvonneelta, kutina on helpompi. Huomenna on sydänfilmi päivä, perjantaina lääkäri ja maanantaina viimeinen sädetys. Tiistaina alkaa toipuminen, ihon korjaantumiseen menee muutamia viikkoja tarkemmin kahdesta kolmeen.

Toukokuun 28 päivä, siitä lähtien on elämäni ollut tätä sairautta. Ikävin kokemus oli tuo koepalojenoton jälkeiset viikot. Kuusikoe palaa napattiin 1,6 ja 0.7 cm kasvaimista, tuli vuoto rinnan sisään ja rinta tuli mustaksi. Rinta sattui jumalattomasti, leikkauskivutkin olivat vähäisempiä. Huomioi, ettei kaikilla koepalat vuoda, osui johonkin suurempaan suoneen. Verinhyytymä tulehtui ja oli todella kipeä nuo kaksi odotusviikkoa. NYT TAITAA NÄKYÄ VALOA TUNNELIN PÄÄSTÄ.  Kädet ristiin ja pieni rukous Taivaan Isälle anna minun tulla terveeksi, haluasisin vielä täällä vaeltaa.

Rankkaa ja ei rankkaa, itse sitä joutuu pinnistelemään konkreettisien pahoinvointien kanssa, muut rinnallani kulkijat eivät voi tehdä mitään, heillä on rankempaa katsella, kun toinen taistelee vaivojensa kanssa.

KIITÄN KAIKKIA KANNUSTUKSISTA NE LÄMMITTÄVÄT SYDÄNTÄ

Nyt lähden maalle, kudon lapsen boleroa. Pikku prinsessa Peppi saa sen lahjaksi. Toivottavasti onnistuu, teen hihasta hihaan ja ihan oma keksimä malli.

Maalari maalaa ikkunoita,

valkoista ja valkoista.

Ja lunta sataa.

Heips teille